keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Lemmy lapinpuvussa. Ja vähän natsinkin

ja Väylänpyörre kertoo: Tornion kävijät Lemmy ja Rockin` Vickars tapasivat. 7. marraskuu 2012 linkissä : "Alun perin yhtye kulki nimellä Reverend Black and the Rocking Vicars ja aiheutti pahennusta kotimaassaan esiintyen papinkaavut päällä ja liperit kaulassa. Suomeen yhtye saapui ensi kerran marraskuussa 1965. Silloin Lemmy ei ollut vielä mukana. Meillä heistä uumoiltiin uniformubändi Renegadesille seuraajaa ja yhtye pääsi jopa levyttämään Fazerille yhden sinkun. He kiersivät kuukauden Suomea. Pohjoisimmat keikkapaikat olivat Rovaniemi, Vojakkala ja Kemi ja heitä mainostettiin tittelillä; ”Räjähtävän beat-musiikin paholaiset.” Rovaniemellä he näkivät lappalaisia värikkäissä asuissaan ja Helsingin Stockmanilla shoppaillessaan, he päättivät hankkia vastaavat. Kotiin päästyään, he esiintyivät livenä Lappi-asut päällä ja liperit kaulassa ja monessa historiikissa puhutaan hauskasti Rockin` Vickersin soittaneen suomalaisissa kansallisasuissa. Tässä vaiheessa nimen lyhennyttyä yhtyeeseen liittyi Lemmy. Hän pääsi promokuvissa poseeraamaan Lappi-puku päällä, kun taas Harry Feeney joutui tyytymään arkiasuun, koska hänen lapintossunsa oli varastettu backstagelta. Pääepäillyt olivat Joe Cocker ja Eric Clapton, joista jälkimmäinen tuoreessa elämänkerrassaan paljastaa pihistelytaipumuksensa. Kaikkiaan Rockin` Vickers julkaisi neljä sinkkua ilman menestystä. Yhtye jatkoi keikkailuaan vuoden 1967 loppuun. Tornion työväentalon keikalla villit esiintymisasut olivat vaihtuneet summer of love-ajan röyhelöpaitoihin ja silkkiravatteihin, mutta yhtye ei ollut kesyyntynyt. Kovalla korviahuumaavalla volyymilla soitettiin rockia ja pahoinpideltiin soittimia. Yhtyeen nähneet mainoivat lisäksi vahvistimien määrää. Lemmy kylvi tuolloin 40 vuotta sitten siemenet, joista kasvoi myöhemmin maailman äänekkäin yhtye Motörhead. Torniossa hän ei ole sittemmin vieraillut tai ehkä kulki tullista, kun Motörhead kävi 1985 keikalla Överkalixissa. " http://www.vaylanpyorre.com/ Ja viideolla. Rockin Vickers - I don't need your kind .


Derrickin SS-kohu paisuu - Saksan yleisradiokin hyllytti sarjan

Tappert menehtyi vuonna 2008. Kuva: © Reuters Photographer / Reuters is-linkistä is linkistä Julkaistu: 2.5.2013 16:01 Saksan yleisradioyhtiö ZDF aikoo keskeyttää huippusuositun etsiväsarjan Derrickin uusinnat, koska sarjan päätähti Horst Tappert palveli sodan aikana natsien SS-joukoissa. - ZDF on kauhuissaan tiedoista, että Horst Tappert oli Waffen SS-joukkojen jäsen, sanoi yhtiön edustaja torstaina. Yleisradioyhtiön tuottamassa sarjassa oli 280 osaa. Sarjaa on esitetty yli sadassa maassa, myös Suomessa. Saksassa tuorein uusinta nähtiin huhtikuun alussa. Tappert näytteli etsivä Derrickiä vuosina 1974-98. Näyttelijä kuoli vuonna 2008. Myös Hollannissa tv-kanava Omroep MAX kertoi luopuneensa suunnitelmistaan esittää Derrick-uusintoja. Tappertin menneisyys paljastui tutkimuksessa, jossa selvitettiin saksalaisessa teatteriryhmässä työskennelleiden näyttelijöiden taustoja. " is. Tämä oli oikeastaan aika pelottava uutinen. Oikeasti.


 Ja sitten viikon naurettavimpaan uutiseen: linkissä linkissä : Suomalaiselokuva raivostutti: Yhdysvalloissa perutaan Netflix-tilauksia Julkaistu: 2.5.2013 11:25, päivitetty: 2.5.2013 13:31




is: "Suomalaisvoimin toteutettu Iron Sky -elokuva on saanut konservatiivipoliitikko Sarah Palinin kannattajat raivoihinsa Yhdysvalloissa. Bensaa liekkeihin kaatoi Netflix-verkkopalvelu, joka mainosti elokuvaa Twitterissä. Netflix-elokuvapalvelu on raivostuttanut poliitikko Sarah Palinin kannattajat Yhdysvalloissa yhdistämällä Palinin Iron Sky -elokuvaan. Yhdysvaltojen Netflix mainosti eilen keskiviikkona Iron Sky -elokuvaa Twitter-viestillä, jossa yhtiö käytti #SarahPalinFilms -merkintää. Sarah Palinin vastustajat alkoivat käyttää #SarahPalinFilms -merkintää Twitterissä jo viime viikolla viesteissä, joissa irvaillaan konservatiivipoliitikolle. Netflixin viesti sai nopeasti raivostuneita vastauksia Palinin kannattajilta, joiden mukaan Netflix vertaa Palinia natseihin ja tukee demokraattista puoluetta. Useissa viesteissä ihmiset kertovat lopettaneensa Netflix-tilauksensa elokuvan ja Netflixin Twitter-viestin takia. Satiirisessa Iron Sky -elokuvassa toisen maailmansodan jälkeen kuun toiselle puolelle piiloutuneet natsit hyökkäävät takaisin maahan, ja löytävät hengenheimolaisen Palinia muistuttavasta Yhdysvaltojen presidentistä. Jotkut Palinin kannattajista ovat alkaneet väitellä Twitterissä myös Iron Sky -elokuvan ohjaajan Timo Vuorensolan kanssa Palinin ja natsien yhdistämisestä. Twitter-viestiensä perusteella Vuorensola on kuitenkin tyytyväinen elokuvasta nousseeseen kohuun. Iron Sky -elokuvan ja Netflixin nostamasta kohusta kertoi Suomessa ensimmäisenä Kalle Kinnunen Suomen Kuvalehden blogissaan. " IS

Kalle Kinnunen Suomen Kuvalehden blogissa:  linkissä

Onko Sarah Palin kuunatsejakin natsimpi? Iron Sky hermostutti Yhdysvaltain laitaoikeistoa

"Iron Sky ilmestyi Yhdysvalloissa Netflixiin. Laitaoikeisto tuli vihdoin tietoiseksi suomalaiselokuvan Sarah Palin -parodiasta. Moni ilmaisi ärtymyksensä Twitterissä. Syyttävää sormea osoitellaan kuitenkin lähinnä Netflixin suuntaan. ”Kutsuiko Netflix Sarah Palinia natsiksi”, otsikoi konservatiitivisivusto Examiner.

Examinerin juttua ja muitakin uutisjuttuja yhdistää yksi piirre: vaikka Iron Skyn Palin-hahmoa kuvaillaan karikatyyriksi, ei elokuvan yleistä laveaa koomisuutta painoteta - vaikka kerrottaisiin, että se kertoo Kuussa asuvista natseista. "   2.5.2013 klo 8:39

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti